FINN-KANTELEET

Finn-Kanteleet on toiminut yhtäjaksoisesti yli 60 vuotta. Yhtye perustettiin vuonna 1940 Joensuussa, yhtyeen nimi oli tuolloin Karjalainen kanteleyhtye. Nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa vuonna 1975, jolloin perustettiin myös saman niminen yhdistys.

Yhtyeen perustaja, Tyyne Niikko johti yhtyettä 1970-luvulle, jolloin vastuun yhtyeestä otti hänen tyttärensä, musiikkineuvos Anneli Kuparinen. 2002-2004 toimi yhtyeen taiteellisena johtajana Susanna Heinonen. Nykyisin yhtyettä johtaa Mirva Minkkinen.

Finn-Kanteleet on valtakunnallinen yhtye. Yhtyeen kotipaikka on Lahti ja siellä pidetään myös suurin osa yhtyeen harjoituksista ja konserteista. Harjoitukset ovat pääasiassa pitkiä viikonloppuharjoituksia, joiden lisäksi pidetään lyhyempiä paikkakuntakohtaisia harjoituksia. Yhtyeen sisällä toimivat kamarimusiikkiyhtyeet harjoittelevat ja esiintyvät lisäksi erikseen.

Finn-Kanteleiden soittajiin kuuluu merkittävä osa maamme kanteleensoittajien parhaimmistosta. Suurin osa aktiivisoittajista on joko kanteleensoiton ammattilaisia tai opiskelijoita. Konserteissa olemme päässeet nauttimaan heidän huipputason sooloesityksistään.

Suomalaiset säveltäjät ovat löytäneet kanteleen hienovaraisen soinnin. Yhtyeen soittajat ovat olleet aktiivisia uusien sävellysten esittäjinä ja useat kantelesävellykset onkin kantaesittänyt joku Finn-Kanteleiden soittajista.

Yhtye on tehnyt lukuisia tallenteita ja konsertoinut laajalti kotimaassa ja ulkomailla. Yhtyeen konserttikiertueet ovat ulottuneet mm. USA:han, Japaniin ja Dubaihin.

Yhteystiedot:
Taru-Maaria Kuparinen-Säilä
Puheenjohtaja
e-mail: KuparinenSaila@msn.com
Puh. 050-5618157

Mirva Minkkinen
Taiteellinen johtaja
e-mail: mirva.minkkinen@concis.fi
Puh. 040-7208934

Edelliselle sivulle

Kotisivulle